Kevätkokous
Korona epidemiasta johtuen kevätkokous ajankohtaa on vielä mahdotonta päättää. Kokous tullaan pitämään siinä vaiheessa, kun se yleisen ohjeistuksen mukaan on sallittua. Kalastajainseuran hallitus pitää yhteyttä puhelimen välityksellä, hallituskaan ei järjestä kokoontumisia.
Kalastus Nupan väylässä on kielletty
Kaikenlainen kalastaminen on kielletty Nupan väylässä 100 metriä lähempänä pohjapatoa sen alapuolella (10.4. – 31.5.) Kalastuslaki 379/2015 kohta 7 / 71§ Muutenkin väylillä kalastamista tulisi välttää kutuaikana. Vain turvaamalla kalojen vapaan pääsyn kutualueelle varmistamme jatkossakin saaliidemme riittävyyden. Kestävä kalastus tarkoittaa sitä, että mereen jätetään tarpeeksi kalaa, elinympäristöjä kunnioitetaan ja kalastuksesta Lue lisää…
Kalastusluvat 2020
Vuoden 2020 kalastuslupahinnat päivitetty sivuille. Lue lisää >> Syyskokous päätti, että vuonna 2020 myös yli 65-vuotiaat ovat lupamaksun piirissä. Osta lupa >>
Johtokunta 2020
Syyskokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Tapani Ulanderin. Hallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi valittiin Sulo Kaukua, Eero Nalkki, Juhani Ervasti, Heikki Holappa, Jari Hirvonen ja Olli Kaltio. Tapio Moilanen ja Reijo Savaloja valittiin varajäseniksi. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Juhani Ervasti. Maija Piippo jatkaa yhdistyksen sihteerinä.
Pikkujoulu 14.12.2019
Oulunsalon Kalastajainseuran pikkujouluja vietetään Nenän Kämpällä 14.12.2019 klo12 alkaen. Ruokailun valmistelun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan ennakkoon sihteerille (0401866086 tai maija@loihakka.fi) 6.12. mennessä.
Syyskokous 23.11.2019
Oulunsalon Kalastajainseura ry:n sääntömääräinen syyskokous 23.11.2019 klo 16:00 Kylätalolla (Helasentie 13, 90470 Varjakka) Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Nupan väylällä kalastamisesta Rantalakeus-lehdessä
Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan15.5.2019 julkaistussa Rantalakeus-lehdessä. Alla lainaus tästä Heli Rintalan kirjoittamasta jutusta Perämeren kalatalousyhteisöjen liiton toiminnanjohtaja Tapio Kankaan lehdelle antamasta kommentista. Rajoitteita Nupanväylällä kuitenkin edelleen on. Rajoitteet perustuvat kalastuslain pykälään 71. – Väylässä on pohjapato, ja kaikenlainen kalastus sata metriä pohjapadon alapuolelta on kiellettyä. Tämä koskee sekä viehekalastusta, onkimista että Lue lisää…
Kevätkokous 27.4.2019
Aika: 27.4.2019 klo12:00 Paikka: Oulunsalon Kylätalolla (Helasentie 13, 90470 Varjakka) 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään 2018 tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto 6. päätetään 2018 tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä Lue lisää…
Kalastus Nupan väylässä
Kalastus Nupan väylässä on kielletty kutuaikana 10.4.2019 – 31.5.2019